Taru Sormusten Herrasta - J.R.R. Tolkien

Kirjan nimi: Taru Sormusten Herrasta (Sormuksen ritarit, Kaksi tornia, Kuninkaan paluu)

Kirjailija: J. R. R. Tolkien

Julkaisuvuosi: 1954-1955

Genre: Fantasia, satu

Tausta: Taru Sormusten Herrasta -trilogia (itse omistan sen kolmessa niteessä, siksi tottunut trilogiaksi kutsumaan) on jatko-osa Tolkienin lapsille suunnatulle Hobitti -kirjalle. Siinä on tunnistettavissa helposti kelttiläinen ja kreikkalainen mytologia, kuten myös skandinaavinen ja jopa Suomalainen mytologia, sillä ajatuksia kirjaansa Tolkien sai Kalevalasta.

Suomen kustantaja: WSOY

Suomennos: Kersti Juva, Eila Pennanen, Panu Pekkanen

Kannen kuva: Matti Louhi

Kirjaa minulle suositteli: Isäni työnsi lopulta kirjan käteen kun olin 12-vuotias, vaikka paljon aiemmin olin sarjasta kuullut (elokuvia en katsonut ennen kirjojen lukemista).

Takakansitekstit:

""Halusin käydä käsiksi todella pitkään tarinaan, joka säilyttäisi lukijan mielenkiinnon, huvittaisi häntä, ilahduttaisi häntä ja kukaties paikoitellen myös jännittäisi ja syvästi liikuttaisi." 

Näin kertoo hollantilaissyntyinen Oxfordin yliopistossa opettanut professori J.R.R. Tolkien teoksensa syntyvaiheista. Ja kuinka kävi?

Taru sormusten herrasta on kaikenikäisten klassikko tulvillaan seikkailua, jännitystä, huumoria.

Tekijän syvällinen varhaiskeski-ajan kirjallisuuden ja taruston tuntemus sekä valtaisa mielikuvitus kantavat kuin tuuli viestiä ajalta, jolloin ihmisen ajatuksia välittivät kirjoitetun sanan sijasta laulu ja taru, suullinen kansanperinne. Ja se viesti on juuri meidän ajallemme. Taru sormusten herrasta sijoittuu omaan maailmaansa Keski-Maahan ja sen romanttiseen muinaisuuteen, jolloin siellä asui uljaita haltioita, miehuullisia ihmisiä ja sitkeitä kääpiöitä - sekä hobitteja. Hobitit ovat vähäpätöinen kansa, joka rakastaa elämän yksinkertaisia iloja, maalaisruokia, olutta ja kessua. He ovat pienikasvuisia ja iloluontoisia, velttojakin, mutta pohjimmiltaan sisukasta lajia.

Kun maailman mahtavien silmät ovat muualla, joutuvat pienet ja hiljaiset tekemään sankaritöitä."

"Taru sormusten herrasta on trilogia, Sormuksen ritarit sen ensimmäinen osa. Siinä kerrotaan miten hobitti Frodo Reppuli sai haltuunsa salaperäisen näkymättömäksi tekevän sormuksen ja miten hän lähtee epätoivoiselle matkalle saadakseen sen tuhotuksi."

"Taru sormusten herrasta on trilogia, Kaksi tornia sen toinen osa. Ensimmäisessä osassa Sormuksen ritarit kerrottiin miten hobitti Frodo Reppuli sai haltuunsa salaperäisen näkymättömäksi tekevän sormuksen ja miten hän lähti epätoivoiselle matkalle saadakseen sen tuhotuksi. Nyt saamme kuulla miten sormusten sota syttyy ja miten Frodon matka jatkuu."

"Taru sormusten herrasta on trilogia, Kuninkaan paluu sen kolmas, viimeinen osa. Nyt saamme kuulla viimeisestä puolustuksesta Varjoa vastaan sekä siitä miten Sormuksen viejän tehtävä päättyy."

Tietoja:

John Ronald Reuel Tolkien (s. 1982) oli englantilainen Fiologi, joka syntyi esikoisena perheelleen Bloemfonteinissa, Etelä-Afrikassa. Tolkien rakastui tulevaan vaimoonsa Edithiin 16-vuotiaana, ja he menivät naimisiin kun Tolkien oli 21-vuotias. Myöhemmin he saivat neljä lasta.

J.R.R. Tolkienia pidetään yleisesti fantasiakirjallisuuden isänä, vaikka hän ei ollut alallaan ensimmäinen. Tolkien loi Keski-Maan, harvinaisen yksityiskohtaisen fantasiamaailman, jolla on oma maantiede, historia, ja jonka kansoilla omat uskomuksensa ja elämänkatsomuksensa. Hänen kirjojensa suosio ei ole laskenut, vaan niistä otetaan yhä uusia painoksia. Taru sormusten herran kolmesta osasta on jokaisesta tehty elokuva. Tällä hetkellä (v. 2013) TSH:ta edeltävästä Hobitti - sinne ja takaisin -kirjasta tehtävistä kolmesta elokuvasta on julkaistu ensimmäinen.

Tolkien kuoli vuonna 1973, 81 vuoden iässä, hänet on haudattu Oxfordiin vaimonsa viereen. Tolkienin hautakivessä lukee Beren ja hänen kaksi vuotta aiemmin kuolleen vaimonsa hautakivessä Lúthien, sillä Berenin ja Lúthienin tarinaan Tolkien sai inspiraation rakkaudestaan vaimoaan kohtaan.

Tämä on luultavasti kaikille tuttua kauraa, mutta kerrotaanpa nyt sitten kuitenkin! Tarinan päähenkilö on Frodo Reppuli (alk. Frodo Baggins), Konnussa (alk. Shire) asuva yksinkertainen nuori hobitti, joka lapsuutensa jälkeen ei ole suuremmin seikkailuista haaveillut. Hän asuu kahden setänsä Bilbo Reppulin kanssa, joka sadantenayhtenätoista syntymäpäivänään päättää kadota, jotta pääsisi vielä kerran näkemään nuorempana kokemiensa seikkailujen maisemia. Perinnöksi Frodolle hän jättää kaiken omaisuutensa (matkatavaroita lukuun ottamatta), joukossa mukana myös vanha kultainen sormus.

Pian selviää, ettei sormus olekaan mikään tavallinen hely, sen lisäksi että se voi muuttaa kantajansa näkymättömäksi, sillä on muitakin pahuuden kykyjä. Sormuksen nimittäin takoi aikanaan itse Sauron, Musta Ruhtinas, Keski-Maan (alk. Middle-earth) sortaja.

Velho Gandalf Harmaa (alk. Gandalf the Grey) lähettää Frodon ystäviensä Sam Gamgin (alk. Sam Gamgee), Peregrin 'Pippin' Tukin sekä Meriadoc 'Merri' Rankkibukin (alk. Peregrin Took ja Meriadoc Brandybuck) kanssa kohti Rivendelliä, viimeistä kotoa, missä asuu haltiaruhtinas Elrond. Rivendellissä kokoontuvat eri maiden kuninkaalliset ja viisaat sopimaan, mitä sormukselle kuuluisi tehdä.

Näin kokoontuu sormuksen saattue, johon aiemmin mainittujen hobittien ja Gandalf Harmaan lisäksi kuuluu Konkari, etelässä ja idässä sijaitsevan Gondorin kruununperijä, oikealta nimeltään Aragorn, johon hobitit tutustuivat jo ennemmin matkallaan. Hänen lisäkseen matkalle pääsee myös Gondorin käskynhaltijan poika Boromir, Synkmetsän haltiavaltakunnan prinssi Legolas Viherlehti (alk. Greenleaf) ja Ereborin kääpiövaltakunnan kääpiö Gimli. Heidän tehtävänsä on yhdessä viedä sormus Mordoriin, ainoaan paikkaan, missä sormuksen voi tuhota Tuomiovuoren (alk. Mount Doom) laavassa. Lopussa vastuu sormuksen perille pääsemisestä on kuitenkin yksin Frodolla.

Omat mielipiteet:

Päätin pidemmän tauon vuoksi kirjoittaa jostain rakkaasta ja tutusta. Niinpä päädyin Taru Sormusten Herrasta -sarjaan, joka on minulle henkilökohtaisesti äärimmäisen tärkeä ja rakas. Pidän elokuvistakin, mutta eivät ne vedä millään tasolla vertoja kirjoille.

TSH on yksi niistä kirjoista, jotka jakavat mielipiteet äärimmäisen rajusti. Toisten mielestä se on kauneinta mitä lukea saattaa, toisten mielestä äärimmäisen tylsää ja aivan liian hidastempoista. Noh, kestäähän se noin sata sivua, että Frodo vihdoin pääsee Konnusta lähtemään, mutta itse en ole sitä koskaan tylsäksi kokenut. Piippukessunkin historia on mielestäni mielenkiintoista. Tietenkin tämä saattaa juontaa juurensa siihen, että olen itse ollut pienestä pitäen omien maailmojen ja tarinoiden luoja. Jo pikkulapsena keksin lapsuudenystäväni kanssa kaksi erittäin yksityiskohtaista maailmaa, tahmatassujen maailman ja pikkunallejen maailman. Kaikki rotuja, ruokavalioita, uskontoja, taiteita... kaikkea myöten, oltiin suunniteltu pienimpään piirtoon. Siksi minua kiinnostaa Tolkienin tarinan pienimmätkin yksityiskohdat – myös se piippukessu – se että joku muukin on halunnut luoda maailman jossa on kaikki.

Rakastin TSH:ta jo ensimmäisellä lukukerralla kaksitoistavuotiaana, mutta jostain syystä minä, joka en silloinkaan pelännyt yhtäkään kauhuleffaa, pelkäsin Kuninkaan paluun synkkää tunnelmaa. Ahdistuin valtavasti siitä miten paljon kuolemaa ja synkkiä hetkiä kirjassa oli, etten lopulta pystynyt lukemaan sitä loppuun.

Vasta vanhemmalla iällä uskaltauduin taas yrittämään. Sillä kertaa itkusta ei tullut loppua, mutta tällä kertaa siksi, että lukemani teksti oli niin kaunista. Kaikki kuvailuista hahmoihin jotain sellaista, mitä lukiessani itken itkemästä päästyäni – yhä edelleen.

Olen erittäin herkkä, se on totta. Itken melkein jokaista kirjaa lukiessani, enkä oikeastaan edes häpeä sitä. Jos minua itkettää, itken. En pelkää näyttää tunteitani, taiteilijaperheessä olen oppinut, että tunteet ovat vain hyvästä. Aina kun puhun isäni kanssa tunteista ja herkkyydestä, hän sanoo, että se on yksi parhaista puolistani. Se mahdollistaa minulle taiteilijan uran, sillä kirjailijaksi ryhtyminen on yhäkin suurin ja rakkain unelmani. TSH kuitenkin herättää jotain niin syvää, melkein alkukantaista herkkyyttä ja tunnetta, etten itsekään tunne tai ymmärrä sitä. Tekstin soljuvuus ja kauneus, mielikuville rakennettu kerronta ja hahmojen inhimillisesti kirjoitettu urheus on jotain, mitä en pysty suodattamaan ilman kyyneliä.

Eniten sydäntäni olen antanut Rohanille ja sen prinssille Eomerille. Eomer, Rohanin valkean neidon Eowynin veli, on hahmo joka liian usein unohdetaan. Ylväs, rohkea, oikeamielinen ja hyvä Eomer on hahmona kaunis, uskomaton. Pidän monista muistakin hahmoista, mutta Eomer Eomundinpoika on yksi rakkaimmista fiktiivisistä hahmoistani kaikista lukemistani kirjoista, näkemistäni elokuvista.

Rohan, hevosten valtakunta, on minun ja monien muidenkin mielestä pohjoismaat, varsinkin Suomi. Pitkiä vaaleahiuksisia ylpeitä miehiä ja naisia, jotka ovat valmiita tekemään oikein tilanteessa kuin tilanteessa. Ulospäin näyttävät kasvot epäileviltä ja torjuvilta, mutta sydämessä on läsnä oikeamielisyys ja urheus. Hevosetkin täsmäävät Suomeen, onhan meillä suhteellisen suurikokoinen, varmajalkainen, pitkäikäinen ja viisas suomenhevonen (on myös pieniä suomenhevosia, joita kutsutaan myös suomenponeiksi. Suurimmillaan suomenhevonen voi kuitenkin olla säältään yli 160cm). Rohanin historiaan olen tutustunut kaikista eniten, ja sen koen eniten omaksi "kodikseni".

Monessa tarinassa minua häiritsee mustavalkoisuus, se että paha on vain paha, hyvä vain hyvä. Samanlainen jaottelu näkyy vahvana myös TSH:ssa suureksi osaksi Tolkienin konservatiivisuuden vuoksi. Näissä kirjoissa se kuitenkaan ei tunnu huonolta, sillä TSH on satu siinä missä fantasiatarinakin. Toisaalta esimerkiksi Silmarillionissa selitetään tarkemmin Sauronin historiaa, joka osittain selittää hänen pahuuttaan. Sekin vähentää ärsyyntyneisyyttäni mustavalkoisuudesta.

Haluaisin kovasti keksiä jotain kritiikkiä tai pahaa sanottavaa, sillä yleisesti ottaen pyrin myös katsomaan rakastamiani kirjoja rakkauteni ulkopuolelta. Ehkä sitten pitäisi sanoa se hidas eteneminen, joka tosin minua ei ole missään vaiheessa häirinnyt. Kaikki sotasuunnitelmat, tarinat, historialliset kertomukset... Kaikki ne ovat kiinnostaneet.

Toivottavasti tästä vuodatuksesta saa mitään selvää, koetin lukea sen pariin otteeseen uudestaan, mutta TSH:n ajatteleminenkin herättää minussa niin suuria tunteita, etten tiedä monesta lukukerrasta huolimatta millaista tekstiä sain aikaan.

Suosittelisin TSH:ta ihan jokaiselle, koska mielestäni sen lukeminen kuuluu melkolailla yleissivistykseen. Erityisesti tietenkin niille, jotka pitävät fantasiasta tai Tolkienin muista teoksista (en kyllä tunne ketään, joka olisi lukenut muita, muttei TSH:ta! Paitsi tietenkin Hobitin).

Kirjoitin vähän aikaa sitten, että kirjoittaisin pian uuden tekstin. Siitä on nyt pari kuukautta. Ensin oma kuntoni oli sellainen, ettei kirjoittaminen onnistunut, ja seuraavaksi tietokoneeni meni uudestaan rikki. Siksi siis entisestäänkin pidentynyt tauko. Nyt pyrin kirjoittamaan taas entiseen malliin!

http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9510333379

-Shinsu