Alkemisti - Paulo Coelho

Kirjan nimi: Alkemisti

Kirjailija: Paulo Coelho

Julkaisuvuosi: 1988

Genre: Fantasia, kasvutarina, satu

Tausta: Alkemisti on kirjoitettu isoksi osaksi symboliseksi tarinaksi

Suomen kustantaja: Bazar

Suomennos: Sanna Pernu

Kannen kuva: ?

Kirjaa minulle suositteli: Muutama ihminen netistä ja muistaakseni pari ystävääkin, yleisin suosittelijani – isäni – sen sijaan haukkui Coelhon pystyyn kun kysyin hänen mielipidettään!

Takakansiteksti:

""Kun haluat jotain, koko maailmankaikkeus auttaa sinua saavuttamaan sen."

Alkemisti on kertomus nuoresta andalusialaisesta paimenesta Santiagosta, joka lähtee toteuttamaan unelmaansa ja etsimään maailman hienoimpia aarteita. Hän suuntaa Espanjasta Tangerin markkinoille, matkaa halki Egyptin aavikon kohti pyramideja, kunnes tapaa alkemistin. Tarina Santiagon matkallaan löytämistä aarteista opettaa meille viisauksista tärkeimmän; kuuntele sydäntäsi, opi tulkitsemaan elämäntiellä olevia merkkejä ja – ennen kaikkea – kurkota kohti unelmiasi.

Vain harvoin lukija saa käteensä kirjan, joka voi muuttaa hänen elämänsä suunnan täysin. Paulo Coelhon Alkemisti on tällainen kirja. Yli 35 miljoonaa lukijaa on vankka osoitus siitä, että Alkemisti on moderni klassikko. Kirjan suomennos on tarkistettu.

"Paulo Coelho kuuluu ehdottomasti suosikkeihini ja haluan lukea aina hänen teoksiaan. Alkemisti oli loistava."

TOMMY TABERMANN

"Paulo Coelhon Alkemisti on kauniisti kirjoitettu elämäntaito-opas."

AAMULEHTI

"[Alkemisti on] yksinkertainen ja koskettava. Kirja muistuttaa siitä ilosta, rauhasta ja luottamuksesta, jonka voimme aina valita sisällemme."

ILTA-SANOMAT"

Tietoja:

Vuonna 1947 Brasiliassa syntynyt Paulo Coelho alotti kirjoittajanuransa 70-luvulla, jolloin hän työskenteli toimittajana ja sanoitti kappaleita rock-muusikoille. Läpimurtonsa kirjailijana Coelho saavutti 80-luvulla, kun Alkemisti julkaistiin.
Coelho on maailmanlaajuisesti rakastettu kirjailija, joka on saanut monia palkintoja ja arvonimiä kirjoittamisen saralla. Siitä huolimatta moni kriitikko myös arvostelee hänen tyyliään ja aiheitaan, sekä sitä miten hän käsittelee näitä aiheita kirjoissaan.
Vuonna 1973, Coelhon ollessa 36-vuotias, hän liittyi vaihtoehtoiseen yhdistykseen, joka vastusti kapitalismia, puolusti yksilön oikeuksia ja harjoitti mustaa magiaa. Samaan aikaan hän alkoi julkaista Kring-ha nimistä sarjakuvaa ystävänsä, rockmuusikko Seixasin kanssa. Sarjakuvia vallankumouksellisina pitävä Brasilian diktatuurinen hallinto pidätti Coelhon ja Seixasin. Miltei heti vapauduttuaan Coelho otettiin uudestaan kiinni ja hänet kuljetettiin Brasilian armeijan tiloihin kidutettavaksi. Coelho kuitenkin väitti sotilaille olevansa hullu ja olleensa jo kolmesti mielisairaalassa ja myöhemmin hän uskoi selvinneensä hengissä vain sen vuoksi.

Santiago, jonka nimi mainitaan vain kerran kirjan ensimmäisessä lauseessa, on nuori lammaspaimen. Hän vaeltaa Espanjassa kuudenkymmenen lampaansa kanssa ainoana tehtävänään etsiä lampaille vettä, ruokaa ja suojaa. Yksinkertainen elämä on tehnyt nuorukaiselle hyvää, opettanut katsomaan elämää uudelta kannalta ja arvostamaan niitä pieniä asioita joita elämä voi antaa.
Matkalla kosimaan kangaskauppiaan tytärtä poika tapaa vanhuksen, joka kutsuu itseään Salomonin kuninkaaksi. Vanhus toistaa pojalle tämän omia muistoja ja elämän tapahtumia, mikä saa pojan uskomaan että mies ei ole se miltä näyttää. Kuningas kertoo lammaspaimenelle, että tätä odottaisi suuri aarre, kunhan poika vain seuraisi Jumalan ennusmerkkejä ja kulkisi pitkän matkan aina Egyptin pyramideille asti. Ensin nuorukainen on epäileväinen eikä tahtoisi lähteä, jättää lampaitaan ja kangaskauppiaan tytärtä, mutta lopulta hän päättääkin lähteä Egyptiin. Vanhus antaa hänelle kaksi kiveä, Urimim ja Turimim, joilta poika voisi pyytää apua jos hän jonain matkansa päivänä tuntisi olevansa umpikujassa.
Matka Egyptin pyramideille on pitkä ja tuo mukanaan monta vastoinkäymistä vieden nuorukaiselta enemmän aikaa kuin tuo olisi uskonut. Siitä huolimatta se kaikki lopulta palkitaan ja kangaskauppiaan tyttären unohtanut poika pääsee palaamaan takaisin rakkaansa luokse Egyptin aavikon sydämeen.

Omat mielipiteet:

"Paulo Coelhon Alkemisti on upea kirja elämästä. Se on helppolukuinen - jopa siinä määrin, ettei lukija ole joka hetki ihan varma lukeeko hän uskonnollisen herätysliikkeen mainoslehtistä vai klassikon asemaan noussutta romaania. Mutta juuri tämän takia kirjakauppojen myyntihyllyt ammottavat tyhjyyttään."
-Aamulehti

Ihan ensin täytynee kai paljastaa, että ennakkoluuloni tätä kirjaa kohtaan olivat melko mittavat. En itsekään tiedä miksi, sillä vaikka isäni onkin yksi esikuvistani niin kirjoittajana kuin lukijanakin, hänen (tai kenenkään muunkaan) mielipiteensä eivät yleensä vaikuta niin vahvasti siihen mitä mieltä olen kirjoista tai asioista ylipäätään. Suurin osa ystävistäni pitää Coelhon kirjoista, joten en tiedä mistä ajatukseni johtuivat. Ehkä siitä, että yleensä hyvin suositut kirjat (Twilight, Nälkäpelit jne.) ovat melko huonoja.
Joka tapauksessa ostin kirjan tuntuvasta alennuksesta, ajattelin että jos aion alalle on hyvä omistaa myös yksi Coelhon kirja, ja luin sen lopulta jokin aika sitten. En osaa sanoa pidinkö kirjasta, en todella tiedä mitä mieltä olen siitä. Siksi lähdenkin tässä postauksessa avaamaan ajatuksiani myös itselleni alusta asti, sillä minulle ei koskaan ennen ole käynyt näin. Onko se sitten hyvä vai huono asia, sitä en todellakaan tiedä.
Arvostelu on oikeassa kirjan helppolukuisuudesta. Tarinan perässä pysyi helposti ja jokainen käänne ja hetki oli kristallinkirkas. Siitä pidin, ja joissain kohdissa näin yhtäläisyyksiä omaan kirjoitustyyliini. Ehkä sekin sai tekstin tuntumaan kotoisalta. Vaikka yksinkertaisuus oli yksi tekstin parhaista puolista, se oli myös yksi huonoimmista. Olisin kaivannut enemmän kuvailua hahmon arkipäiväisistä asioista ja tapahtumista hänen ympärillään, en pelkästään hänen mielensä ja sielunsa tarinaa. Ajatukseni tekstistä ovat ristiriitaiset. Voisin sanoa, että kirjailijan tyylissä on puutteita, mutta vaatimattomammalle lukijalle se kelpaa varmasti mainiosti, eikä vikoihin kiinnitä huomiota. Luulisin, että juuri tämän takia kirja on saanut hyviä arvosteluja. Sen lisäksi että Coelho itse on pidetty niin ihmisenä kuin kirjailijanakin, tuntuu kirja arvostelijasta varmasti raikkaalta tuulahdukselta raskaampien ja huonosti kirjoitettujen tekstien jälkeen.

En ole koskaan kuulunut kirkkoon, minua ei ole kastettu enkä ole ollut yhdelläkään uskonnontunnilla tai käynyt rippikoulua. Siitä huolimatta uskonto on jollain tapaa ollut aina elämässäni kaukaisista lapsuuden leikeistä nykyiseen tapaani keräillä uskontoaiheisia koristeita (ikoneista buddhapatsaisiin ja takaisin). Omistan raamatun ja kuuntelen mielelläni sellaisten ihmisten ajatuksia uskonnosta, jotka eivät yritä tuputtaa omaansa minulle.
Alkemisti ei tuputtanut, ja se oli yksi mieleisimmistä yllätyksistä sitä lukiessani. Arvosteluiden perusteella olin odottanut jotain vahvemmin uskontomääritteistä tarinaa, mutta olin väärässä. Siitä huolimatta että päähenkilön koko matka kulkee Jumalan antamien merkkien kautta, tarina ei yritä saada lukijaa uskomaan ihmeisiin. Päähenkilön ympärillä on hahmoja jotka eivät kuulu kristinuskoon ja silti heidän elämänsä on hyvää. Tarina ei tunnu tuomitsevan ketään, eikä se toivota niin sanotuille pakanoille hyvää matkaa Helvettiin.

Minua kosketti se miten voimakkaasti jotkut kirjan kohdat oli kirjoitettu. Kun päähenkilön pitäisi muuttua tuuleksi pelastuakseen, hän puhuu ensin aavikolle, sitten tuulelle, auringolle ja lopulta Hänelle joka on kirjoittanut kaiken. Se miten kirjailija sukeltaa tekstillään hetken syvyyteen, mieleen ja luonnonvoimien suuruuteen on paitsi kaunista myös vavahduttavaa. Lopulta hänen onnistuu löytää Jumala, joka muuttaa hänet tuuleksi sillä hän tietää, että poika rakastaa tyttöä jonka hän on aavikolla tavannut.
Vaikka yleensä kannustavat ja elämänmyönteiset lausahdukset ja ohjeet tuntuvat minusta enemmän tai vähemmän korneilta ja valheellisilta, alkemistissa ne onnistuivat liikuttamaan mieltäni ja saivat minut itkemään. Jokin kirjailijan tavassa sanoa asiansa ilman turhaa koreilua sai minut ajattelemaan asiat uudenlaisella tavalla ja ymmärtämään mitä fraaseilla ajettiin takaa.
Myös Fatiman, aavikon tytön, ja päähenkilön väliset kohtaukset ovat kauniita. Rakkaus on kuvattu hyvin yksinkertaisesti ja tyylipuhtaasti, mutta se tuntuu olevan juuri oikein niin. Yksinkertaiset rakkaudentunnustukset ja lupaukset tuntuvat yhtä tärkeiltä kuin monien kirjojen pitkät rakkausdialogit, ne kertovat aivan yhtä paljon, vaikka Alkemistin kohtauksissa kaikki on kirkkaampaa. Olen itse aina ollut sitä mieltä, että vaikka moni sanoo rakkauden olevan monimutkaista, se päinvastoin on tuskallisen yksinkertaista ja juuri siksi se aiheuttaa niin suurta tuskaa. Kun jokin niin yksinkertainen asia kuin rakkaus ei tunnu toimivan tai toteutuvan, ihminen tuskastuu ja tuntee kipua, jolloin syntyy harhakuva asioiden monimutkaisuudesta. Minä en koe minkään olevan rakkautta yksinkertaisempaa. Jos rakastan, rakastan. Ihastuksen ja kiintymisen tunteet sen sijaan ovat monimutkaisempia, sillä ne ovat vivahteikkaampia ja ne tuntuvat jokaisesta ihmisestä niin erilaisilta. Mutta uskon, että rakkauden monista ilmenemismuodoista ja ihmisten erilaisista tavoista sitä osoittaa, huolimatta, jokainen tuntee rakkauden samankaltaisesti.

Suosittelisin kirjaa ihan kenelle tahansa, mutta varsinkin kirkkaasta ja yksinkertaisesta tyylistä ja positiivisisesta ja rohkaisevasta proosasta pitäville kirja on omiaan. Myös uskonnosta kiinnostuneet voisivat pitää Alkemistin tarinasta.

http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9525637514

-Shinsu

Vettä elefanteille - Sara Gruen

Kirjan nimi: Vettä elefanteille

Kirjailija: Sara Gruen

Julkaisuvuosi: 2006

Genre: Romantiikka, draama

Tausta: Gruen joutui selvittämään paljon sirkusmaailmasta saadakseen kirjansa kasaan. Romaanista on ilmestynyt myös elokuva.

Suomen kustantaja: Bazar

Suomennos: Anna-Maija Viitanen

Kannen kuva: Elokuvasta

Kirjaa minulle suositteli: Netissä vaikka kuinka moni, kirjan sain lahjaksi kummitädiltäni.

Takakansiteksti:

”Yhdeksänkymmenvuotias Jacob Jankowski inhoaa omaa raihnaisuuttaan ja elämäänsä vanhainkodissa. Kun lähistölle saapuu kiertävä sirkus, menneisyyden muistot valtaavat Jacobin mielen...

1930-luvun Amerikassa on suuri lama. Nuori eläinlääketieteen opiskelija Jacob päätyy sattumalta kiertävän sirkusseurueen junaan. Siitä alkaa hänen uusi elämänsä, johon kuuluu loistetta ja tuskaa, rakkautta ja intohimoa. Sirkus on lumoava mutta armottoman hierarkinen paikka. Hän alkaa tuntea vetoa sirkuksen tähtiesiintyjään Marlenaan, joka on naimisissa äkkipikaisen eläintenkesyttäjän Augustin kanssa. Vähitellen kolmikon välille syntyy vahva side, kun he yrittävät saada sirkuksen uuden vetonaulan, temppuilevan Rosie-norsun esiintymään.

Vettä elefanteille on mieleenpainuva ja hauska tarina ystävyydestä, vanhuudesta ja kiehtovista ihmiskohtaloista.”

Tietoja:

Kanadassa syntynyt Sara Gruen (s. 1969) asuu Yhdysvaltojen Illinoisissa aviomiehensä ja kolmen lapsensa kanssa. Heillä on maatila eläinlaumoineen.

Gruen on opiskellut kirjallisuutta Otttawan yliopistossa, mitä ennen hän toimi teknisenä kirjoittajana. Vettä elefanteille oli Gruenin läpimurtoteos, ja ensimmäinen suomennettu romaani. Oli yli kaksi vuotta New York timesin betsellerlistalla.

Jacob Jankowski nuorena on kaksikymmentäkolmevuotias eläinlääketieteen opiskelija. Vanhempiensa kuoleman jälkeen Jacob väsähtää, saa jonkinlaisen hermoromahduksen, ja lähtee pois. Hän päätyy sirkuksen junaan, ja saa pian töitä kyseisestä sirkuksesta. Jacob on melko tavallinen, mutta omalla tavallaan mukava ja persoonallinen nuori mies.

Jacob Jankowski vanhana on yhdeksänkymmenvuotias herra, joka asuu vanhainkodissa ja vihaa sitä. Hän haluaisi yhä olla vahva ja pitää huolen itsestään, mutta vanhuuden vaivat eivät tee sitä mahdolliseksi. Hieman katkera vanhus ei ole hoitajien suosikki kiukuttelujensa takia.

Marlena on sirkuksen vetonaula, hevosryhmää johtava nuori nainen, johon Jacob ihastuu. Marlena on kuitenkin naimisissa toisen sirkuksen työntekijän Augustin kanssa. Marlena on melko valoinen ja mukava persoona.

August on sirkuksen leijonankesyttäjä. Hän on naimisissa Marlenan kanssa, ja on tuosta erittäin mustasukkainen. Muutenkin mies on erittäin temperamenttinen ja tulistuu helposti.

Kinko eli Walter on Jacobin (nuoremman) huonetoveri sirkuksessa, hän on lyhytasvuinen mies joka puhuu suunsa puhtaaksi jos hänellä jotain asiaa on. Kinkolla on jackrusselinterrieri nimeltä Queenie.

Kameli, Charlie, Barbara, Earl, Pete, Otis, Diamond Joe, Clive ja Cecil ovat osa sirkuksen työntekijöiden suurta joukkoa. Al-setä on sirkuksen omistaja.

Omat mielipiteet:

Oli hankalaa löytää tästäkään kirjasta minkäänlaista arvostelua (huom, suomeksi. Olen nimittäin sen verran surkea englannissa, että on vaikeaa poimia pitkästä tekstistä avainlauseita. Tähän vaikuttaa tietenkin myös lukihäiriöni), joten päädyin lopulta kirjavinkkien arvosteluun, missä kirjasta sanotaan näin:

”Kirja on hyvin kirjoitettu ja vauhdikas, ei enempää eikä vähempää kuin mainio ajanvieteromaani. ”

Olen täysin samaa mieltä, sillä itse pidin romaanista suuresti. Se oli lämminhenkinen ja mukavan sujuvaa luettavaa siitäkin huolimatta, etten yleensä pidä kirjoista jotka on kerrottu preesensissä. Gruen kuitenkin paikkaa preesensiä maanläheisellä ja hyvällä kirjoitustyylillään. Tämä tietenkin on täysin oma mielipiteeni, ja jollekin preesens saattaa olla vain plussaa.

Ajanvietettä juurikin, vaikka itse jäin kyllä miettimään joitain kirjan aiheita pidemmäksikin aikaa. Esimerkiksi se miten kuvataan vanhan Jacobin elämää vanhainkodissa, miten välinpitämättömiä ja koneellisia hoitajat ovat. On surullista ajatella, että sellainen elämä on nykyään joillekin vanhuksille (ja muillekin hoitokodeissa asuville) arkipäivää ympäri maailman. Lähiaikoinahan on otettukin erityisesti vanhainkotien tilanteita esille lehdissä ja uutisissa muutenkin – ja se on mielestäni hienoa. Ihmisellä pitäisi olla onnellinen elämä alusta loppuun asti, ja jos vanhainkodissa ei voi olla onnellinen, se ei ole elämisen arvoinen paikka.

Myös sirkuksen välillä julmakin maailma sai miettimään, oliko sirkuksen kulisseissa oikeasti samanlaista 1930-luvulla. Tietääkseni Gruen kirjoittaa melko realistisesti, joten kaipa sitten oli (vaikka tarina ja siinä esiintyvä sirkus ovatkin fiktiivisiä. Toisaalta kirjassa monesti mainittu Ringlingin sirkus oli oikeasti olemassa – ja tietääkseni toimii yhäkin).

Vauhtia ei tosiaan uuvu, enkä itse ainakaan ollut kertaakaan kirjaa lukiessani tylsistynyt. Mieli teki kokoajan vain lukea ja lukea, ja romaani kuluikin erittäin nopeasti. Tarina oli mielestäni hyvä, eikä olisi kaivannut enempää. Pituuskin osui melkolailla täsmälleen oikeaan, pidennettynä kirjasta olisi saattanut tulla tylsä, lyhennettynä liian nopeatempoinen.

–

Minä melkolailla rakastan tätä kirjaa, siinä on kaikkea mistä pidän. Sirkuksen maailma kiehtoi erityisesti kun kirjan päätin lukea, ja se miten päähenkilö aivan sattumalta joutuu sirkuksen matkaan ja löytää sieltä oman paikkansa ja tulevaisuutensa. Kirja on myös päähenkilölle hieno kasvutarina, ja hän tuntuukin kehittyvän matkan aikana suuresti, aina opiskelevasta eläinlääkäriapulaisesta pärjääväksi ja itsenäiseksi sirkustyöläiseksi. Ja vaikka opiskelijasta sirkulaiseen ei kuulostakaan välttämättä parhaimmalta mahdolliselta muutokselta, on se tässä kirjassa selvästi se mitä päähenkilö tarvitsee ja mihin suuntaan hänen kuuluukin mennä.

Toisaalta välillä kirjan seksikohtaukset (jotka eivät siis ole välttämättä suoranaista yhdyntää, vaan muutakin häröä) ovat välillä vähän liiankin irstaita ja menevät kuvailuissaan hieman mauttomuuden puolelle. Sekin on tietenkin oma mielipiteeni, en vain pitänyt Gruenin tavasta käsitellä seksuaalisia tilanteita joita kirjasta löytyy ihan kiitettävästi omaan makuuni.

Pidin kirjan hahmoista kovasti, jotkut jäivät ehkä hieman yksiulotteisiksi, mutta se ei häirinnyt kirjan kulkua eikä jäänyt päällimmäiseksi ajatukseksi. Kamelin vanhuus sirkuksen kyydissä on kerrottu mielestäni tietyllä tapaa kaunistelematta, mutta silti kauniisti. Kinko taas on yksinkertaisesti ihana hahmo. Lyhytkasvuisen miehen, erimaalaisten ihmisten ja uusien sirkuslaisten kanssa rikotaankin erilaisuuden ja sen hyväksymisen rajoja. Itse rakastan aina kirjoissa juuri sitä, jos lähdetään tekemään jotain uutta tai venytetään nykyisiä normeja. Varsinkin erilaisuuden hyväksyminen ja ymmärtäminen on mielestäni hieno teema, enkä kyllästy siihen yhdessäkään kirjassa, jos teksti on kirjoitettu hyvin.

Myöskin vanha Jacob on kuvattu omalla tavallaan kauniisti. Menty vanhuksen pään sisään ja kerrottu mitä siellä tapahtuu, miltä elämä vanhainkodissa tuntuu, varsinkin kun menneisyys ja nuoruus palaavat kummittelemaan mieleen vahvempina hetki hetkeltä. Myös Jacobin unohtelu, miten hän ei muista hoitajien nimiä tai muita pieniä yksityiskohtia, on mielestäni kerrottu aidonoloisesti ja mielenkiintoisesti. Gruen antaa lukijan ymmärtää miltä todella tuntuu turhautua oman kehonsa heikkouteen, kun tietää ettei asiaa enää voi parantaa.

En voi verrata omia kipujani vanhuuden heikkouteen, mutta kärsin pahoista nivelkivuista, jotka luultavasti ovat reumaperäisiä. En voi juosta tai hyppiä, tai muutenkaan liikkua kuten normaalit ihmiset. Pystyn siis tietyllä tapaa samaistumaan vanhojenkin ihmisten liikkumiseen, ja Jacobin vaikeudet siinäkin asiassa saivat minut todella tuntemaan surua ja samaistumista itseäni suuresti vanhempaan hahmoon.

Kuvat joita kirjassa on vähän alle viisitoista, tuovat ihanaa lisäsävyä ja todellisuudentuntua. Ne ovat myös historiallisesti mielenkiintoisia, ja itse ainakin jäin katselemaan kuvia pitkiksikin ajoiksi niitä tullessa aina silloin tällöin vastaan lukiessa. Niitä katsellessa tosiaan käsittää, että tämän kaltainen sirkusmaailma on ollut olemassa. Se on samaan aikaan mielenkiintoista ja kammottavaa, jättäen jälkeensä halun etsiä lisää kuvia ja tietoa vanhoista sirkuksista, jotka toimivat 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä.

Yhtä kaikki oli kirja erittäin mielenkiintoinen lukukokemus, ja voisin ehdottomasti lukea sen uudestaan. Onnekseni se löytyykin omasta kirjahyllystä. Pidin tarinan juonesta, hahmoista ja miljööstä, se siis oli erittäin täysi lukunautinto, eikä ainakaan mitään kovin radikaalia jäänyt puuttumaan.

Suosittelisin, kirjaa kaikille jotka pitävät romantiikasta ja/tai draamasta tai joita kiinnostaa sirkusmaailma. Myös vanhuutta mietiskeleville, tai lähihoitajille jotka tekevät töitä vanhusten parissa olisi kirja varmasti mielenkiintoinen lukuelämys.

http://www.suomalainen.com/pokkarit/kotimaiset-pokkarit/vett%C3%A4-elefanteille-sku-p9789525637434

-Shinsu