Kirjan nimi: Kuin surmaisi satakielen
Kirjailija: Harper Lee
Julkaisuvuosi: 1960
Genre: Klassikko, draama, realismi
Tausta: Kuin surmaisi satakielen on kirjoitettu 60-luvulla, jolloin tummaihoisten asema oli jo hieman kirjassa kuvailtua parempi. Joka tapauksessa se on kirjoitettu ottamaan vahvasti kantaa erilaisten ihmisten asemaan.
Suomen kustantaja: Koko kansan kirjakrho OY
Suomennos: Maija Westerlund
Kannen kuva: Seppo Polameri
Kirjaa minulle suositteli: Vakituinen kirjastotätini eli isä ja moni moni ihminen netissä. Tietenkin tämä on myös klassikkokirja, joten oli mielen päällä ns. automaattisesti. Sain kirjan joululahjaksi isältäni kun sitä toivoin.
Takakansiteksti:
"-Tulehan tänne, Scout, sanoi Atticus. Minä ryömin hänen syliinsä ja työnsin pääni hänen leukansa alle. Hän kietoi käsivartensa minun ympärilleni ja keinutti minua hiljaa. -Se on eri juttu tällä kertaa, hän sanoi.
-Tällä kertaa me emme taistele jenkkejä vastaan, me taistelemme ystäviämme vastaan...
Amerikkalaisen Harper Leen romaani 'Kuin surmaisi satakielen' on tarina Yhdysvaltain eteläosavaltioista 1930-lubulla. Sympaattinen lakimies Atticus Finch, hänen pieni tyttärensä Scout - kirjan kertojaminä - sekä 12-vuotias poikansa Jem ovat teoksen päähenkilöitä. Atticus puolustaa oikeudessa neekeriä ja joutuu samantien vastakkain syvällä piilevien ennakkoluulojen, patoutumien ja rotuvihan kanssa.
Finhin lapsille pieni ja tyrvallinen Maycombin kaupunki Alabamassa on ollut kasvuympäristönä kuin pumpulia, kunnes se tosipaikan tullen näyttää myös tuikeammat kasvonsa.
Kuin surmaisi satakielen on jännittävä, hellyttävä ja lämmintä huumoria sisältävä - kaunis kirja koko perheen luettavaksi. Se on saanut arvostetun Pulitzerin palkinnon, siitä on tehty elokuva ja sillä on jo miljoonia lukijoita eri puolilla maailmaa."
Tietoja:
Amerikkalainen kirjailija Harper Lee on syntynyt 1926 Monroevillessä Alabamassa. Hän opiskeli lakia Alabaman yliopistossa ja toimi joitain vuosia kansainvälisen lentoyhtiön virkailijana New Yorkissa. Esikoisteoksensa 'Kuin surmaisi satakielen' ansiosta hänestä tuli yhdessä yössä kuuluisa vuonna 1960. Romaani kipusi best seller-listojen kärkitiloille ja pysyi siellä yhtäjaksoisesti vuosikausia. Se toi tekijälleen Pulitzerin palkinnon ja sen pohjalta tehtiin elokuva. Turhaan on kirjailijalta odotettu toista romaania, vaikka sellaisen kerrotaankin olevan tekeillä. - Kirjoittamisen ohella Harper Lee kerää 1800-luvulla eläneiden kirkonmiesten muistelmia, pelaa golfia, harrastaa rikosasioita ja kuuntelee musiikkia.
Tarinan kertoja ja päähenkilö on kirjan alussa alle kouluikäinen Scout-tyttönen. Hän on luonteeltaan määrätietoinen, rohkea ja lapsenomaisella tavalla naiivi, mikä ktoisaaltatekee hänestä myös hyvin oikeudentuntoisen. Scout yrittää kovasti olla mieliksi kolme vuotta vanhemmalle veljelleen Jemille. Jem taas on hieman tärkeilevä mutta erittäin reilu ja rehellinen nuori poika, jolle kaikesta huolimatta pikkusisko on kaikkein tärkein.
Sisarusten paras ystävä on Dill, poika joka tulee viettämään kaikki kesänsä tätinsä luokse samalle asuinalueelle missä Scout ja Jem asuvat. Kolmikko kokee yhdessä, enimmäkseen itse aiheuttamiaan, seikkailuja.
Atticus Finch on Scoutin ja Jemin isä, herttainen vanhemmanpuoleinen mies, joka haluaa kaikille hyvää ja kannattaa tasa-arvoa. Ja juuri sen vuoksi hän joutuukin asianajajana vaikeuksiin, miten kukaan saattaisi puolustaa tummaihoista kuin tämä olisi valkoinen?
Kirjan muita henkilöitä ovat Calpurnia, Finchien tummaihoinen kodinhoitaja, Arthur 'Boo' Radley, naapurissa asuva mies joka ei koskaan näyttäydy ulkona, Alexandra-täti, Jack-setä, Atticuksen sisarukset, suorasanainen vanhapiika Maudie-neiti ja Scoutin sanojen mukaan ikivanha ja pahansisuinen Rouva Dubose.
Kaksi juonta kulkee kirjassa rinnakkain. Ensimmäisenä esiteltävä kuvio kertoo tarinan Boo Radleystä, miehestä joka on saanut jo aaveen maineen, sillä kukaan ei koskaan näe häntä. Ja juuri tämän vuoksi päättävät Scout, Jem ja Dill ottaa selvää siitä millainen Boo on miehiään - vaikka pelko meinaakin estää idean oikean toteuttamisen. Kuka piilottaa pieniä lahjoja Radleyn perheen tontin rajalla sijaitsevassa puussa olevaan koloseen? Ja miksi vanhempi herra Radley täyttää sen sementillä? Kuka asettaa lämpimän huovan palelevan Scoutin harteille, kun hän katsoo veljensä kanssa Maudie-neidin talon palavan maan tasalle?
Toinen juoni kertoo siitä, miten Atticus Finch ottaa hoidettavakseen tapauksen, jossa mustan miehen väitetään raiskanneen vaalean tytön. Tilanne on toivoton ja Atticus tietää ettei voi voittaa tapausta, mutta mies on varma, että tulevasta häviöstä huolimatta hän ei voi jättää tapausta sikseen - se on hänelle se tapaus, joka hänen täytyy saattaa loppuun.
Pienen Alabamalaisen kaupungin ennakkoluuloinen ympäristö ei reagoi tilanteeseen hyvin ja Scout ja Finch joutuvat kokemaan sen siinä missä isänsäkin, jolle 30-luvulla harvinaiset periaatteet aiheuttavat jopa hänen henkeään uhkaavia vihollisia.
Kuin surmaisi satakielen on tarina ennakkoluuloista, ystävyydestä, periaatteista ja rakkaudesta, kaikki kuvattuna kauniisti pienen ja viattoman tytön silmin.
Sisarusten paras ystävä on Dill, poika joka tulee viettämään kaikki kesänsä tätinsä luokse samalle asuinalueelle missä Scout ja Jem asuvat. Kolmikko kokee yhdessä, enimmäkseen itse aiheuttamiaan, seikkailuja.
Atticus Finch on Scoutin ja Jemin isä, herttainen vanhemmanpuoleinen mies, joka haluaa kaikille hyvää ja kannattaa tasa-arvoa. Ja juuri sen vuoksi hän joutuukin asianajajana vaikeuksiin, miten kukaan saattaisi puolustaa tummaihoista kuin tämä olisi valkoinen?
Kirjan muita henkilöitä ovat Calpurnia, Finchien tummaihoinen kodinhoitaja, Arthur 'Boo' Radley, naapurissa asuva mies joka ei koskaan näyttäydy ulkona, Alexandra-täti, Jack-setä, Atticuksen sisarukset, suorasanainen vanhapiika Maudie-neiti ja Scoutin sanojen mukaan ikivanha ja pahansisuinen Rouva Dubose.
Kaksi juonta kulkee kirjassa rinnakkain. Ensimmäisenä esiteltävä kuvio kertoo tarinan Boo Radleystä, miehestä joka on saanut jo aaveen maineen, sillä kukaan ei koskaan näe häntä. Ja juuri tämän vuoksi päättävät Scout, Jem ja Dill ottaa selvää siitä millainen Boo on miehiään - vaikka pelko meinaakin estää idean oikean toteuttamisen. Kuka piilottaa pieniä lahjoja Radleyn perheen tontin rajalla sijaitsevassa puussa olevaan koloseen? Ja miksi vanhempi herra Radley täyttää sen sementillä? Kuka asettaa lämpimän huovan palelevan Scoutin harteille, kun hän katsoo veljensä kanssa Maudie-neidin talon palavan maan tasalle?
Toinen juoni kertoo siitä, miten Atticus Finch ottaa hoidettavakseen tapauksen, jossa mustan miehen väitetään raiskanneen vaalean tytön. Tilanne on toivoton ja Atticus tietää ettei voi voittaa tapausta, mutta mies on varma, että tulevasta häviöstä huolimatta hän ei voi jättää tapausta sikseen - se on hänelle se tapaus, joka hänen täytyy saattaa loppuun.
Pienen Alabamalaisen kaupungin ennakkoluuloinen ympäristö ei reagoi tilanteeseen hyvin ja Scout ja Finch joutuvat kokemaan sen siinä missä isänsäkin, jolle 30-luvulla harvinaiset periaatteet aiheuttavat jopa hänen henkeään uhkaavia vihollisia.
Kuin surmaisi satakielen on tarina ennakkoluuloista, ystävyydestä, periaatteista ja rakkaudesta, kaikki kuvattuna kauniisti pienen ja viattoman tytön silmin.
Omat mielipiteet:
"Protesti ihmisen mielettömyyttä vastaan, ei kovaääninen vaan naurava."
-Aku-Kimmo Ripatti, kirjailija
"Kirjailijalla on hyvin eloisa elämäntunto ja lämmin, omavärinen huumorintaju. Liikuttava, hauska, rakastettava kirja."
-Truman Capote, kirjailija
Edelliset arvostelunpätkät kertovat erittäin hyvin tämän kirjan tunnelmasta ja Leen tavasta kertoa tarina. Kuin surmaisi satakielen ei kerro pahuudesta, vaan vääristä päätöksistä ja teoista, joita ihmiset itsekään eivät ymmärrä. Se ei kerro tarinaa huutaen, kiroten ja suurennellen ihmisten ilkeyttä kuin osoittaen heidät pahuuden ruumiillistumiksi, vaan kertoo niistä kuin tuhmaa lasta toruen, ylistäen samalla niitä tekoja jotka kertovat hyvyydestä ja rakkaudesta.
Ehkä se johtuu juuri siitä, että kirjan päähenkilö on vasta alle kymmenvuotias lapsi, joka katsoo maailmaa viattomin silmin oppien vasta sen tapoja ja koettaen ymmärtää aikuisten ajatuksia, jotka lapsen maailmassa tuntuvat useimmiten järjettömiltä. Muistan saman tunteen omasta pikkulapsuudestani, en vain käsittänyt suurinta osaa niistä mielipiteistä, joita aikuiset minulle esittivät. Ajattelin asiat niin toisin.
Rakastuin kirjassa erityisesti siihen, miten elävästi ja kristallinkirkkaasti Lee tekee tavallisesta arjesta ihmeellistä. Lapselle pienetkin asiat voivat olla suuria seikkailuja; mustien kirkkoon meneminen, Radley'den portin koskettaminen tai rouva Dubosen kodissa vieraileminen. Toisaalta jotkut aikuisetkin voivat samaistua tällaiseen lapsekkaaseen asenteeseen, joka saattaa aikuisen ihmisen soveltamana ärsyttää muita, mutta tehdä itse ihmisestä onnellisen.
Tykästyin Scoutin hahmoon erittäin paljon, siihen miten kovasti hän rakastaa perhettään, mutta haluaa silti pitää päänsä niissä asioissa joita pitää tärkeinä. Ja sitä, miten sydämestään hän puolusti isäänsä kuullessaan kaupunkilaisten puhuvan tuosta pahaa. Pidin myös Jemin hahmosta, sillä vaikka hän ei aina sitä sisarelleen näyttänytkään, liikutti hänen huolenpitonsa pikkusisaresta minua syvästi - varsinkin kun oma suhteeni isoveljeeni ei lapsena ollut hyvä. Onneksi se nyt aikuisiksi kasvettuamme on toisin.
Kaikkein eniten, vaikka sisarusten lisäksi pidin myös Calpurniasta, Maude-neidistä ja Dillistä, rakastuin Boo Radleyyn. Ymmärsin lukiessani hyvin, miksi hän ei tahtonut poistua kodistaan siihen maailmaan joka siellä odottaa - ei ennen kun hänen täytyi. Tämän vuoksi kirjan viimeinen luku kosketti minua jostain hyvin syvältä, sekä Boon että Jemin vuoksi, sillä tunsin molempien hahmojen liittyvän minuun itseeni jollain tapaa saumattomasti. Minä tekisin pikkuveljeni vuoksi mitä tahansa, kuten Jem Scoutin. Siltä kantilta samaistuinkin enemmän Jemiin kuin Scoutiin, sen lisäksi että olen itsekin temperamenttinen ja ehkäpä hieman tärkeileväkin.
Viimeisen luvun lisäksi minua kosketti syvästi kohtaus, jossa lapset tapaavat vanhan miehen nimeltä Dolphus Raymond. Hän on valkoinen, mutta kaikki hänen ystävänsä ovat mustia ja aina isommissa väkijoukossa hän on tummaihoisten seurassa, vaikkei koskaan voikaan täysin kuulua heihin. Hänet on kuitenkin hyväksytty. Aina kaupungilla miehellä on mukanaan pussi johon hän on piilottanut pullon, josta hän aina välillä hörppää kostuketta kurkulleen. Koko kaupunki pitää häntä vanhana juoppona, jonka viaksi lasketaan myös se, että hän välttelee valkoisia.
Kun Dillille tulee huono olo tarjoaa Dolphus Raymond hänelle hörpyn pullostaan, sisarukset yrittävät varoitella, mutta Dill juo siitäkin huolimatta. Lapsille selviää, että pussissa onkin vain coca-colapullo, ei alkoholia. Miksei mies siis oikaise väärinkäsityksiä?
Lapset ymmärtävät, että joskus ennakkoluulot myös suojaavat ihmistä. Siinä missä Boo Radley piiloutuu kotinsa seinien suojaan, antaa Dolphus Raymond toisten ajatusten pitää itsensä piilossa. He käsittävät että ihmisillä on omat keinonsa suojella itseään maailman julmuudelta ja ihmisten tunkeilulta, mutta jokainen tahtoo joskus oman rauhansa.
En keksi tarinaan muita miinuksia kuin sen, että se loppui turhan nopeasti. En yleensä pidä tarinoista joiden loppu kerrotaan liian nopeasti, varsinkin kun muuten teksti on melko verkkaista. Tätä kirjaa en kuitenkaan voinut olla rakastamatta lopun pienestä pettymyksestä huolimatta, eikä se pilannut tarinaa kuten monissa muissa kirjoissa ja elokuvissa. Loppujen lopuksi kohosi Kuin surmaisi satakielen niiden kirjojen tasolle, joita voisin suositella toisille erittäin hyvinä.
Tarkemmin suosittelisin kirjaa niille, jotka ovat kiinnostuneet klassikoista, rotusyrjinnän historiasta ja myös siitä, miten laki Yhdysvalloissa ennen toimi. Uskon kuitenkin jokaisen lukijan saavan tästä tarinasta irti kauniin kertomuksen joka sisältää monta unohtumatonta hahmoa.
https://www.booky.fi/search.php?search=kuin+surmaisi
-Aku-Kimmo Ripatti, kirjailija
"Kirjailijalla on hyvin eloisa elämäntunto ja lämmin, omavärinen huumorintaju. Liikuttava, hauska, rakastettava kirja."
-Truman Capote, kirjailija
Edelliset arvostelunpätkät kertovat erittäin hyvin tämän kirjan tunnelmasta ja Leen tavasta kertoa tarina. Kuin surmaisi satakielen ei kerro pahuudesta, vaan vääristä päätöksistä ja teoista, joita ihmiset itsekään eivät ymmärrä. Se ei kerro tarinaa huutaen, kiroten ja suurennellen ihmisten ilkeyttä kuin osoittaen heidät pahuuden ruumiillistumiksi, vaan kertoo niistä kuin tuhmaa lasta toruen, ylistäen samalla niitä tekoja jotka kertovat hyvyydestä ja rakkaudesta.
Ehkä se johtuu juuri siitä, että kirjan päähenkilö on vasta alle kymmenvuotias lapsi, joka katsoo maailmaa viattomin silmin oppien vasta sen tapoja ja koettaen ymmärtää aikuisten ajatuksia, jotka lapsen maailmassa tuntuvat useimmiten järjettömiltä. Muistan saman tunteen omasta pikkulapsuudestani, en vain käsittänyt suurinta osaa niistä mielipiteistä, joita aikuiset minulle esittivät. Ajattelin asiat niin toisin.
Rakastuin kirjassa erityisesti siihen, miten elävästi ja kristallinkirkkaasti Lee tekee tavallisesta arjesta ihmeellistä. Lapselle pienetkin asiat voivat olla suuria seikkailuja; mustien kirkkoon meneminen, Radley'den portin koskettaminen tai rouva Dubosen kodissa vieraileminen. Toisaalta jotkut aikuisetkin voivat samaistua tällaiseen lapsekkaaseen asenteeseen, joka saattaa aikuisen ihmisen soveltamana ärsyttää muita, mutta tehdä itse ihmisestä onnellisen.
Tykästyin Scoutin hahmoon erittäin paljon, siihen miten kovasti hän rakastaa perhettään, mutta haluaa silti pitää päänsä niissä asioissa joita pitää tärkeinä. Ja sitä, miten sydämestään hän puolusti isäänsä kuullessaan kaupunkilaisten puhuvan tuosta pahaa. Pidin myös Jemin hahmosta, sillä vaikka hän ei aina sitä sisarelleen näyttänytkään, liikutti hänen huolenpitonsa pikkusisaresta minua syvästi - varsinkin kun oma suhteeni isoveljeeni ei lapsena ollut hyvä. Onneksi se nyt aikuisiksi kasvettuamme on toisin.
Kaikkein eniten, vaikka sisarusten lisäksi pidin myös Calpurniasta, Maude-neidistä ja Dillistä, rakastuin Boo Radleyyn. Ymmärsin lukiessani hyvin, miksi hän ei tahtonut poistua kodistaan siihen maailmaan joka siellä odottaa - ei ennen kun hänen täytyi. Tämän vuoksi kirjan viimeinen luku kosketti minua jostain hyvin syvältä, sekä Boon että Jemin vuoksi, sillä tunsin molempien hahmojen liittyvän minuun itseeni jollain tapaa saumattomasti. Minä tekisin pikkuveljeni vuoksi mitä tahansa, kuten Jem Scoutin. Siltä kantilta samaistuinkin enemmän Jemiin kuin Scoutiin, sen lisäksi että olen itsekin temperamenttinen ja ehkäpä hieman tärkeileväkin.
Viimeisen luvun lisäksi minua kosketti syvästi kohtaus, jossa lapset tapaavat vanhan miehen nimeltä Dolphus Raymond. Hän on valkoinen, mutta kaikki hänen ystävänsä ovat mustia ja aina isommissa väkijoukossa hän on tummaihoisten seurassa, vaikkei koskaan voikaan täysin kuulua heihin. Hänet on kuitenkin hyväksytty. Aina kaupungilla miehellä on mukanaan pussi johon hän on piilottanut pullon, josta hän aina välillä hörppää kostuketta kurkulleen. Koko kaupunki pitää häntä vanhana juoppona, jonka viaksi lasketaan myös se, että hän välttelee valkoisia.
Kun Dillille tulee huono olo tarjoaa Dolphus Raymond hänelle hörpyn pullostaan, sisarukset yrittävät varoitella, mutta Dill juo siitäkin huolimatta. Lapsille selviää, että pussissa onkin vain coca-colapullo, ei alkoholia. Miksei mies siis oikaise väärinkäsityksiä?
Lapset ymmärtävät, että joskus ennakkoluulot myös suojaavat ihmistä. Siinä missä Boo Radley piiloutuu kotinsa seinien suojaan, antaa Dolphus Raymond toisten ajatusten pitää itsensä piilossa. He käsittävät että ihmisillä on omat keinonsa suojella itseään maailman julmuudelta ja ihmisten tunkeilulta, mutta jokainen tahtoo joskus oman rauhansa.
En keksi tarinaan muita miinuksia kuin sen, että se loppui turhan nopeasti. En yleensä pidä tarinoista joiden loppu kerrotaan liian nopeasti, varsinkin kun muuten teksti on melko verkkaista. Tätä kirjaa en kuitenkaan voinut olla rakastamatta lopun pienestä pettymyksestä huolimatta, eikä se pilannut tarinaa kuten monissa muissa kirjoissa ja elokuvissa. Loppujen lopuksi kohosi Kuin surmaisi satakielen niiden kirjojen tasolle, joita voisin suositella toisille erittäin hyvinä.
Tarkemmin suosittelisin kirjaa niille, jotka ovat kiinnostuneet klassikoista, rotusyrjinnän historiasta ja myös siitä, miten laki Yhdysvalloissa ennen toimi. Uskon kuitenkin jokaisen lukijan saavan tästä tarinasta irti kauniin kertomuksen joka sisältää monta unohtumatonta hahmoa.
https://www.booky.fi/search.php?search=kuin+surmaisi
-Shinsu
