sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Lucian - Isabel Abedi

Kirjan nimi: Lucian
Kirjailija: Isabel Abedi
Julkaisuvuosi: 2009
Genre: Fantasia, romantiikka, jännitys
Tausta: En osaa sanoa taustasta mitään, sillä löydän kirjailijasta ja kirjasta vain saksankielisiä asiatekstejä... Tai ehkä olen vain huono etsimään.

Suomen kustantaja: Seven
Suomennos: Tiina Hakala
Kannen kuva: Brandon Dorman
Kirjaa minulle suositteli: Paras ystäväni (Heart^). Hankin viime kesänä (2012) Suomalaisesta kirjakaupasta, kun siellä oli kolme pokkaria 12 euroa -alennus.

Takakansiteksti:
Salaperäinen muukalainen vetää Rebeccaa magneetin lailla puoleensa. Kuka hän on, ja mitä hän tahtoo Rebeccasta?

Seuraatko sinä minua?” Poika tutkaili minua katseellaan.
En tietenkään! Kuka oikein olet? Mikä nimesi on?”
Sano sinä.”
Mitä?” Peräännyin askeleen. ”Minunko nimeni?”
Ei. Vaan minun.”

Jo ensi tapaamisesta alkaen heidän välilllään vallitsee omituisen syvä yhteys. Lucian saa Rebeccan sydämen takomaan, koskettaa häneen syvemmin kuin kukaan toinen. Vaikka poika on menettänyt muistinsa, hän tuntuu tietävän mitä erikoisimpia asioita Rebeccan menneisyydestä, ja myös tulevaisuudesta.”


Tietoja:

Isabel Abedi (s. 1967) on saksalainen kirjailija. Lucianin alkuteos olikin saksankielinen. Ennen Luciania Abedi on julkaissut toistakymmentä lastenkirjaa ja neljä muuta nuorille aikuisille suunnattua romaania. Ennen kirjailijanuraa Abedi toimi mainossuunnittelijana. (Abedista ei löydy juurikaan tietoa).











Rebecca Wolff, lempinimeltään Becks, on kirjan päähenkilö. Hänen äitinsä on saksalainen ja isänsä yhdysvaltalainen. Rebeccalla on tummat hiukset, ja hän itse kuvailee itseään melko tavallisen näköiseksi. Hän on 16-vuotias lukiolainen. Rebecca on normaalilla tavalla pärjäävä ja huumorintajuinen – ainakin normaaliolosuhteissa.
Lucian, kirjan nimikkohenkilö, edustaa pääparin miesosapuolta. Hän on kissamaisella tavalla laiha ja hänellä on pikimustat pörröiset hiukset. Lucian on menettänyt muistinsa, joten hänestä ei sen suuremmin osata kertoa. Hän on kuitenkin Rebecan ikäinen. Luonteeltaan poika on melko temperamenttinen ja miettiväinen.
Janna Wolff on Rebecan äiti. Hän on melko epävarma nainen, joka kuitenkin rakastaa tytärtään yli kaiken. Ammatiltaan Susan on psykologi.
Spatz on Susanin puoliso, itsekin nainen. Spatz on pienikokoinen ja persoonallinen nainen, joka taiteilee omalaatuisia käsityömäisiä taideteoksia.
Suse ja Sebastian ovat Rebeccan ystäviä.
Alec Reed on Rebecan isä, Michelle isän uusi vaimo, ja Valerie heidän hemmoteltu tyttärensä, eli Rebecan sisko.
Tyger taas on Rebecan epämiellyttävä englanninopettaja, ja Faye Valerien mukava lastenhoitaja.


Omat mielipiteet:

Tästä kirjasta en löytänyt yhtäkään virallista kirja-arvostelua! Vain muutaman blogiarvostelun. Yritin jopa saada puoliksi saksalaisen ystäväni etsimään ja suomentamaan jonkun saksalaisen kirja-arvostelun, mutta ensinnäkään mitään kovin virallisia ei löytynyt, ja se suomentaminen jäi vähän sille tielleen. Kerron siis vain yleisesti ottaen, mitä olen ihmisten mielipiteitä kirjasta kuullut:

-Ensimmäisen mielipiteen mielestä kirja on kivaa kevyttä lukemista, ihan hauska, mutta siinä on melko paljon myös omituisiakin juttuja, joita olisi voinut jättää pois
-Toisen mielipiteen mielestä kirja hipoo täydellisyyttä, ellei sitten ole täydellinen, kaikki on ihanaa ja vain loppu on huono
-Kolmannen mielipiteen mielestä koko kirja on niin huono, ettei sen lukemista kannata edes aloittaa

Siinä siis kolme melko paljon toisistaan eriävää mielipidettä, joita olen tästä kirjasta kuullut. Juuri muunlaisiin ajatuksiin en ole törmännyt.
Noh itse olen kaikkein eniten ensimmäisen mielipiteen kannalla. Kirja oli ihan mukavaa luettavaa (luin sen mökillä, missä ei ole nettiä, joten ehkäpä sekin vaikuttaa mielipiteeseen – muutakaan tekemistä kuin lukeminen ei ollut) ja viihdyin sen kanssa hyvin muutaman päivän. Jotkut kohdat ja käänteet jättivät kuitenkin kysymysmerkille, enkä juurikaan pitänyt loppuratkaisusta. Kirja tuntui loppuvan ihan liian nopeasti. Äsken vielä tapahtui ja juoni oli päällä, ja sitten hupsista vaan se loppui. Loppu oli enemmänkin hämmentävä kuin kaunis.
Kirja ollut huonoimpia lukemiani, muttei kyllä todellakaan päässyt lempikirjoihinikaan. En kuienkaan kadu sen ostamista.

--

Ensimmäiset ajatukseni kirjasta olivat melko neutraaleja, teksti oli keskinkertaista, juoni tuntui ihan mielenkiintoiselta ja hahmot vaikuttivat hauskoilta. Aloitin kirjan lukemisen muutenkin positiiviselta kannalta, sillä sen suosittelijat olivat kertoneet sen olevan hyvä tai ainakin hahmojen olevan mukavia.
Minua kiehtoi sateenkaariperhe -ajatus, päähenkilö Rebecalla kun on kaksi äitiä. Itse olen melko ahkera homojen puolesta puhuja (joskaan en mitenkään äärimmäisen fanaattinen luojan kiitos), niin idea tuntui jotenkin omalta. Lisäksi toisen päähenkilön muistinmenetys tuntui hyvältä ajatukselta, ja koko lähtötilanne sai odottamaan mitä juonen rakentuminen kirjan kuluessa toisi tullessaan. Odotukset Abedille olivat erittäin korkealla. Loppujen lopuksi kirjailija ei onnistunut tavoittamaan odotuksiani, mutta ei onneksi myöskään murskannut niitä täysin.
Mielestäni kirjassa oli vähän liikaa merkityksettömiä sivujuonia, esimerkiksi Rebeccan parhaan ystävän Susen ongelmat hyvin erikokoisten rintojensa ja ihastuksensa kanssa. Toisaalta tämä toi kirjaan mukavaa lisämaustetta, mutta sitten taas toisaalta vei koko romaania enemmän teinipuolelle kuin olisin toivonut.
Osittain kirja oli tylsä, ja olisin toivonut siihen enemmän järjellisiä tapahtumia.
Sitten kun Rebecca yhdessä vaiheessa masentui pahasti, toi se aivan liiaksi mieleen Twilight -sarjan toisen osan Uusikuun, missä yli puolet kirjasta Bella vain makaa sängyssä ja kärsii. Minua vain yksinkertaisesti ärsytti se miten Rebecca makasi paikoillaan, ei suostunut ottamaan kontaktia kehenkään ja angstasi angstaamasta päästyään. Minullahan on itsellänikin vaikea masennus, mutten oman sairauteni vuoksi halua tuottaa muille huolta ja pahaa mieltä. Mitä muuta Rebeccan käytös olisi voinut aiheuttaa? Ei ainakaan minun mielestäni mitään, sillä ne ihmiset joiden keskellä hän silloin oli, välittivät hänestä oikeasti.
Tietenkin kirjassa oli yliluonnollisen vahvaa rakkautta, kuten aina, ja niin edelleen. Siitäkin huolimatta luovuttaminen ilman minkäänlaista yrittämistä ei voi tehdä muuta kuin ärsyttää lukijaa. Se on niin turhaa. Varsinkin kun tälläisiä luovuttajia olen tuntenut ihan todellisessakin elämässä, ihmisiä jotka eivät ole jaksaneet edes yrittää. Minulla on itsellänikin ollut aikoja jolloin en ole kyennyt nousemaan sängystä ilman valtavaa voiman ponnistusta (tai menemään kouluun, tällä hetkellähän en edes opiskele kun en yksinkertaisesti pysty siihen), mutta olen silti pitänyt huolta etteivät vanhempani, veljeni tai koirani joudu kärsimään kunnostani liiaksi. Nyt eksyin taas aiheesta :-D

Takaisin kirjaan! Rebeccan ja Lucianin väliset kohtaukset tuntuivat aivan liian usein kamalan epäaidoilta. Tuntui kuin kirjailija olisi miettinyt, mitä itse haluaisi kokea (eikä siinä ole mitään väärää, kunhan se ei paista tekstistä), ja kirjoittanut sen mukaan. Tilanteet vain eivät tuntuneet aidoilta, ja se olikin yksi tämän romaanin suurimmista kompastuskivistä.
Lisäksi tässä kirjassa tuli taas mukaan arvailukykyni. Tiesin ennalta puolet, ellei jopa kaksi kolmasosaa, tämän kirjan tapahtumista. Kaksi suurinta käännettä arvasin jo kirjan ensimmäisissä luvuissa. Lucian oli siis ainakin omalla kohdallani erittäin ennalta arvattava, ja ennalta arvattavuus ärsyttää minua aina mielettömästi. En vain usko että kirja jonka juonen tietää ennalta, voisi olla erityisen hyvä. Kirjailijan pitää olla tarpeeksi fiksu huijatakseen lukijaa kerta toisensa jälkeen, jotta käänteistä tulee yllättäviä ja siten kirjasta ainakin siltä kannalta hyvä. Toinen vaihtoehto sitten on, että kirjailija antaa jo valmiiksi kirjailijalle kaikki ainekset lopputuloksen arvaamiseen, ja tekee kirjasta hyvä omalla kirjoitustekniikallaan ja hahmojen välisillä yksittäisillä tilanteilla ja suhteilla. Abedi ei kuitenkaan tehnyt romaanissaan näistä kumpaakaan.

Yhtä kaikki Lucian oli ihan mukavaa luettavaa. Pidin melkein jokaisesta kirjan hahmosta, varsinkin lempihahmokseni nousseesta Spatzista. Tähän suurena syynä oli Spatzin omeperäinen persoonallisuus ja vilpitön halu auttaa muita ja olla mukava, sekä tietenkin se miten hän ja Janna alunperin tapasivat.
Kevyeksi iltalukemiseksi Abedin kirja sopii erittäin hyvin, ja voisin sen lukea uudestaankin ellei kirjalistani jo muutenkin pursuilisi uusia kirjoja luettavaksi.
Suosittelisin kirjaa jokaiselle, joka lukee mieluusti helppoa tekstiä, tai pitää kaikenlaisesta romantiikasta. Lisäksi ne jotka eivät kaipaa kovin monimutkaista tai miettimään pistävää juonta (toisin sanoen pitävät kevyestä kirjallisuudesta), voisivat pitää kirjasta.

http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9511257811

-Shinsu (tästä tekstistä taisi tulla hieman sekava, mutta sekavat ovat myös ajatukseni kirjasta)

4 kommenttia:

  1. Kiva ja persoonallinen blogi sulla! :) Jos kiinnostaa, käy kurkkamassa myös mun blogi. :)

    http://weerabettina.blogspot.fi/

    VastaaPoista