torstai 6. syyskuuta 2012

Vähän tulevasta blogista ja minusta

Opin lukemaan vasta 7-vuotiaana, kovan ja sinnikkään harjoittelun tuloksena. Minulla on lukihäiriö ja lisäksi tutkittuja ongelmia hahmottamisen kanssa - sen vuoksi en vieläkään osaa katsoa viisarikelloa. Kuitenkin jostain hemmetin syystä älykkyysosamääräni on normaalia korkeampi, niin että mitäköhän tässäkin sitten on käynyt, ei mitään tietoa.
Yhtä kaikki heti kun opin lukemaan, aloin ahmia kirjan toisensa jälkeen, opin lukemaan kokoajan vain nopeammin ja nopeammin, kunnes saatoin lukea 400-sivuisen kirjan muutamassa päivässä nuoresta iästä huolimatta. Ehkä se johtui siitäkin että luin melkein kokoajan. Lopulta olin luokan nopein erityisopettajan tekemässä lukutekstissä, missä piti lukea selkeästi ja ymmärrettävästi mahdollisimman pitkä matka jotain tarinaa. Muistan sen edelleen, se kertoi sirkuksesta.

En tuhlaa aikaani tekemällä pitkiä selvityksiä Harry Pottereista tai Twilight saagasta, vaikka tokihan niistäkin voisi kerrottavaa löytyä. Juurikin Harry Potteristakin voisi tehdä vaikka mitä päätelmiä, Voldemort on Hitler, kuolonsyöjät natseja, jästit juutalaisia, ihmissudet homoja ja jättiläiset autisteja. Sen voi siis liittää sekä holokaustiin että muihinkin maailmamme suurempiin kysymyksiin. Nojaa, eipä taida olla Rowling tälläistä kirjoittaessaan miettinyt,mutta eihän sitä kai ikinä tiedä. Voihan se olla, että Rowling on tarkkaan ideoinut nämäkin asiat. Melkoisen hyvin kun hän on kirjasarjansa kuitenkin suunnitellut ja arvostan hänen työtään suuresti.
Twilighteista en vaivaudu sanomaan montaa sanaa, muutamassa kuukaudessa kirjoitetut kirjat eivät vain yksinkertaisesti voi olla kovinkaan syvällisiä. Kyllä niitä lukee, mutta lempikirjoihini ne eivät missään nimessä lukeudu. Pidän enemmän kirjoista joissa on jotain merkitystä ja filosofista - tai ainakin vähän monimutkaisempi ja yllättävämpi juoni.
Sitä paitsi, edellisistä esimerkeistä on jo tehty niin monia tekstejä, että eiköhän niitä löydy jo ihan tarpeeksi.

Luen kirjoja melko nopeasti, mutta aika ei välttämättä riitä kirjoittamaan niistä tänne heti. Haluan nimittäin panostaa jokaiseen tekstiin. Yritän kuitenkin kirjoittaa mahdollisimman usein, aina kun aika vain antaa periksi. Kirjaehdotuksia saa antaa ja kirjoitan tänne tekstejä luultavasti sekä vanhoista että uusista, tunnetuista ja tuntemattomammista. Luultavasti tähän blogiin tulee tekstiä kuitenkin eniten fantasiakirjoista, koska rakastan niitä (:

Pitkiä taukoja ei kannata ihmetellä. Sairastan masennusta, minkä vuoksi välillä tulee niin pahoja aikoja, että jopa lukeminen tuntuu raskaalta - blogitekstien kirjoittamisesta puhumattakaan. Lisäksi silloin tällöin kirja-arvioiden sekaan saattaa ilmestyä kirja-aiheisia erikoispostauksia.

-Shinsu

6 kommenttia:

  1. sun blogi vaikuttaa tosi kivalta ! jään varmasti seurailee, itekki rakastan lukemista ja nyt ku kesä tulee ni ehin toivottavasti lukee enemmän (:

    http://laughing-myassoff.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti! Ja mukavaa^^ Lukeminen tosiaan on parasta, ihanaa että muitakin kirjoja rakastavia ihmisiä löytyy! :D (Omassa lähipiirissä näitä ihmisiä on valitettavan vähän). Käyn tsekkaamassa sunkin blogin.

      Poista
  2. oo tosi kiva blogi!!:)
    http://mydreamsbynoora.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. kiitos uusista lukuvinkeistä. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mukavaa jos tästä on hyötyä :D

      Poista